Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Värikästä syksyä - kolmirivisessä mustassa nahkatakissa/ Colorful autumn + triple-breasted black leather coat

Kuva
Syksy alkoi työkiireillä: minulta tilattiin keväällä valtava maalausurakka ja siihen meni melkeinpä kaikki valoisat työtunnit keväällä, kesällä ja nyt syksyllä. Sain maalausurakan valmiiksi viime perjantaina juuri ennen kuin pimeys laskeutui ja sumu kietoi tienoon syleilyynsä. Nyt on mukavaa, että voin taas keskittyä vaate- ja tyyliasioihin maalauksen sijaan.

En varmastikaan ole ainoa nainen, joka ei pidä liian tiukasta nahkatakista. Nahkatakin nappeja ei juurikaan voi siirtää väljyyden lisäämiseksi, sillä napin ompelu jättää nahkaan aina reikiä. Sain todella kauniin 70-luvun nahkatakin noin kymmenen vuotta sitten ostettuani yhdestä kuolinpesästä muutamia sisustusesineitä ja minulle suorastaan tyrkytettiin nahkatakkia, vieläpä puoli-ilmaiseksi. En ole käyttänyt kaksirivistä takkia kuin pari kertaa, sillä se ei mahtunut kiinni. Liian tiukat vaatteet ovat muutenkin tyylittömiä eli kannattaa hankkia vaatteet oikeassa koossa (tai suurentaa ne).




I have been very busy after my summer holi…