Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Lasihallitunnelmia

Kuva
Kävimme mieheni kanssa tutustumassa Hakaniemen Lasihalliin. Lasihalli on Hakaniemen hallin väistötila Hakaniemen hallin remontin aikana. Hakaniemen halli on minulle Helsingin ainoa oikea kauppahalli, sillä siellä on lämmin ja konstailematon tunnelma. Mietin etukäteen, että Lasihalli olisi tunnelmaltaan kalsea, koska halli on niin moderni. Turhaan pelkäsin, sillä Lasihallissa oli kotoisa tunnelma kuin Hakaniemen hallissa ikään. Lasihalli tuo jollain tavalla mieleeni Kööpenhaminan kauppahallin (Torvehallerne). Lasihalliin ovat siirtyneet remontin ajaksi myös suosikkiliikkeeni eli Reitin Kala, Reinin Liha ja Juustoliike Lentävä Lehmä.








Lasihallissa on puistonpenkkejä, joilla voi levähtää ostosten lomassa. Lasihalli on lasikuutio, joten sisätila on valoisa ja näkymät aukeavat mukavasti Hakaniemen torille.








Pilvistä päivää piristää murretunkeltainen jakku. Hardob-merkkinen jakku on valmistettu 80-luvulla Länsi-Saksassa ja materiaali on ohutta villakangasta.  Istutin hihat uudelleen, jotta s…

Nappikaulus ja vaatelainailua

Kuva
Olen aina pitänyt napeista enkä vihaa niiden ompeluakaan. Kannattaa opetella nappien kunnollinen kiinnitys, niin napit pysyvät kiinni vaatteissa. Paksuihin vaatteisiin napit pitää ommella paksummalla ompelulangalla ja napin alle pitää muistaa jättää tarpeeksi pitkä "kaula". Varsinkin nahkatakeissa käytetään päällinappien lisäksi taustanappeja eikä niidenkään ompelu ole ylivaikeaa. Nappien ompeluun saa vinkkejä netistä.



Minusta on mukava nostaa arkiset asiat koristekäyttöön ja sama pätee nappeihin. Pieni, läpiommeltava nappi on aika arkinen kapistus. Arkisuus karisee kun nappeja on paljon ja niistä kootaan näyttävää pintaa. Tein pari vuotta sitten nappikauluksen, jolla voi asustaa arkisenkin neulepuseron.







Nappikauluksen valmiiksi saaminen vei melko pitkään, sillä kauluksessa on arviolta 250 nappia. Nappien kerääminen (kirpputoreilta ja lahjoituksina) vei aikansa kuten nappien sommittelu ja ompelukin.  Teen paljon ompelutöitä (kuten tuunausvaatteideni harsisimista) myös julki…

Vintageturkissa tarkenee

Kuva
Äitini oli ostanut minkkiturkin 80-luvulla ja pari vuotta sitten hän lahjoitti turkin minulle. Vanhanaikainen turkki ei kuulemma enää miellyttänyt äitiäni mutta minäpä tykkäsin erityisesti turkin kasarihartioista :)
Turkki oli alunperin pitkä ja pituus tuntui minusta jotenkin kömpelöltä. Niinpä lyhensin turkin ja kavensin sitä myös sivuista. Minulla ei ole käytössäni turkiskonetta joten ompelin kavennukset siksak-ompeleella. Näin helpolla sain itselleni turkin, jolla tarkenee jos ei ole hurjan kylmä. Tänäkään talvena Helsingissä ei ole juuri tarvinnut värjötellä paukkupakkasissa ja sellaisiin keleihin minulta löytyy polven peittävä krimiturkki. Aina ei tarvita kovia pakkasia, sillä myös pienempi pakkaslukema yhdistettynä navakkaan tuuleen saa minut valitsemaan ylleni turkin.






Joissain 80-luvun turkeissa on tosi leveät olkapäät, mutta äitini vanhan turkin olkalinjaa pidän lähinnä ryhdikkäänä. Turkissa tarkenee mainiosti kun tuuli ei pääse tunkeutumaan takin läpi. En omista tuulipukua ja…

Mukavaa vapaapäivän viettoa

Kuva
Työt ovat alkaneet viime viikolla opetuksien merkeissä ja kyllä on aivan mahtavaa opettaa vaatetuunausta ja ompelua. Opettaminen on niin hauskaa, ettei se tunnu edes työltä! Eikä tämä siis tarkoita sitä, että suhtautuisin opettamiseen välinpitämättömästi vaan innostun valtavasti, kun kurssilaisilla on niin erilaisia projekteja. Saan uppoutua niihin täysillä ja nautin siitä!

Töiden lomassa on välillä mukava viettää vapaapäivää vaikkapa hyvien kahvien merkeissä. Kävin muutama viikko sitten tyttäreni Elsan kanssa kahveilla paikallisessa kahvilassa eli Roihuvuoren Riossa.
Kahvilan tunnelma on mukava, tuotteet laadukkaita ja olen saanut siellä myös aina ystävällistä palvelua. Pidän todella paljon Roihuvuoren Rion sisustuksesta: siihen on käytetty tyylikkäitä kierrätyskalusteita ja hieman rosoinen sisustus tuo mieleeni suosikkikaupunkini Budapestin baarit. Kuvauspäivänkin cappucinot olivat hyviä ja porkkanakakku suorastaan suli suuhun.






Keskitalvella päivä on vielä melko lyhyt ja varsinkin…