Rento kesäasu




Kokeilin eilen kesähameitani ja huomasin, että lyhyet kesähameet tuntuvat liian lyhyiltä. Olen oikeastaan koko vuoden käyttänyt hieman pidempiä hameita. Helma on päättynyt juuri polveen tai jopa polven alle. Silmä on näin tottunut hieman pidempään helmalinjaan. Nyt taitaa olla niin, etten osaakaan enää käyttää hameita, joiden helmat päättyvät polven yläpuolelle. Nähtäväksi jää, kuinka asiassa käy. Voihan olla, että mieleni muuttuu kun kesä etenee ja varsinkin kun loma lähestyy.









Ostin muutama viikko sitten Uffista hauskan hameen, jolle ei tarvinnut pitää tehdä muuta kuin pestä. Kapealinjainen viskoosihame on juuri oikean mittainen eli polven peittävä. Hameesta tekee hauskan raikas pystyraidoitus. Pystyraidoitus sopii kaikille, jotka haluavat, että vaate pidentää käyttääjäänsä.  Ja kuten tiedämme, pystyraidoitus myös hoikentaa :) Violetti on minulle uusi väri ja se toimii yllättävän hyvin.

Löysin kassin kirpputorilta varmaankin kymmenen vuotta sitten. Kassin kangas on koristeltu liimatuilla helmillä. Hiemanhan kassi on jo kulunut, mutta se on tosi erikoinen ja lisäksi  minä pidän kaikenlaisista lintuaiheista. Riikinkukkokassi sopii erityisesti kesään, koska siinä on niin huikean kirkas väritys.



 










Olen yhdistänyt hameeseen laatikkomaisen trikoopaidan, jonka ostin viime kesänä kirpputorilta Budapestistä. Musta vaateväri toimii lämpimässä säässä, mikäli malli on jollain tavalla ilmava. Toki materiaalinkin on hyvä olla hengittävävä. Laatikkopaidan helmasta tuuli pääsee vilvoittamaan oloa jolloin musta paita ei ahdista edes auringonpaisteessa. Laatikkomainen paita vaatii reilusti vyötärölle ulottuvan alaosan. Alaosan vaatteen on hyvä olla oikeankokoinen, jottei vyötärölle muodostu ylimääräisiä muhkuroita. Näin laatikkopaidasta ei tule ikävää napapaitavaikutelmaa :)
Vaatteiden oikea koko on muutenkin erittäin tärkeä asia. Ei kannata pelätyä kokonumeroaan tai vaatteen kokoa, sillä kantajalleen oikeankokoinen vaate näyttää hyvältä oli koko mikä tahansa. Myös alusvaatteet kannattaa valita oikeassa koossa.


Olen tehnyt itselleni kaksi nahkaista rusettikorua. Materiaalina on vanhat lompakot. Vanhoissa nahkalompakoissa on vahvaa nahkaa, joka on hyvä kierrättää vaikkapa koruihin. Tässä rusettikorussa kierrätin isäni vanhan lompakon. Pidän korusta, koska mustalla ketjulla koru on mustaa paitaa vasten hienovarainen. Se ei pomppaa silmille ja tuo silti asuun harkittua ilmettä.











Hameessa on kätevät sivutaskut. Pidän suurista hopeasormuksista. Käytän oikeassa kädessä kerrallaan vain yhtä suurta sormusta. Sormus on Oz Jewelista.
Olen vuosien mittaan hankkinut heiltä useita koruja. Pidän siitä, että koru on ammattitaidolla valmistettu ja ettei samaa korua ole valmistettu massoittain. Toki myös suomanlaisen työn tukeminen on minulle tärkeää.
Massimo Duttin rannekello on lainattu tyttäriltäni. Pidän kellon suuresta koosta ja siitä, että nahkaranneke on viininpunainen.




                                                                                  Kuvat: Väne Väisänen


Aivan ihanaa kesäpäivää juuri Sinulle, hyvä lukija!

-Aija 















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Liian pienestä kirppishameesta täydellinen!

Tv-insertti ilmestyy tänään: holkkihihainen paita tuunattuna miesten kauluspaidasta/ A short-sleeve kimono shirt made of a men´s shirt: the insert is today on television

Mummoni vanha 70-luvun takki päivitettynä tähän päivään