Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2021.

Katsaus kurssisyksyyn / My courses in autumn

Kuva
    Vantaan aikuisopiston rästikurssi eli koronan takia siirretty kurssi alkoi tiistai-iltana Tikkurilassa. En osaa edes selittää, kuinka mukavalta ja mahtavalta opetus tuntui: aivan kuin olisin saapunut pitkältä matkalta takaisin kotiin.  Katsoin niiden opistojen osallistujalistoja joihin pääsin helposti. Hyvältä näyttää ja toivon hartaasti, että opetuskausi jatkuisi ilman keskeytystä kun syyslukukausi alkaa syyskuussa. Kansalaisopistoissa opiskelevien ihmisten tyytyväisyyttä on tutkittu todeten, että opiskelu tuo opiskelijoille onnellisuutta ja muutakin sisältöä kuin kurssin aihe. Kun pandemia esti lähiopetuksen (suurin osa käsityöaineista pitää opettaa lähiopetuksena), kurssilaisilta vietiin pois tärkeä osa tyytyväisen ja onnellisen elämän rakennusaineista.   Tässä lista alkavan syksyn vaatetuunauskursseistani mikäli korona sen mahdollistaa: Here is a list of adult institutes where I teach in autumn:    Vantaan aikuisopisto : Tuunauskurssi päiväkurssina tiistaisin klo 13-17 ajalla 7

Raikas asukokonaisuus toukokuulta/Fresh outfit from May

Kuva
    Postaustauon jälkeen kerroin, että olimme kuvanneet keväällä pari asukokonaisuutta, mutten ehtinyt kirjoittaa postausta. Ennen kuin syksy saapuu ja heittää kesän kuivuudessa kellastuneet lehdet maahan, on ihana katsoa kuvia keväisenvihreästä luonnosta. Asu on pirteä ja sopii kevään lisäksi myös alkavaan syksyyn. Löysin keväisiltä UFF:n Tasarahapäiviltä kolmella eurolla melko harvinaisen vaatteen: kirkkaanpunaisen kiltin!!!! Yleensä kiltit ovat ruudullisia, mutta tämä on jo toinen yksivärinen kiltti, joka minulla on. Olen nähnyt kirppiksillä vain kaksi yksiväristä skottikilttiä ja ostanut ne molemmat.  Vaikka täysvilla onkin miellyttävä materiaali, en ole käyttänyt kilttiä kesällä koska Suomessa oli pitkä ja tukala hellejakso. Ja kohtahan kilttiä voi taas käyttää säännöllisesti...Sain punaisesta kiltistä viimeinkin täydellisen parin punapallolliselle rusettipaidalleni! Asun väripaletti on pirteä ja klassinen, siis aivan ihana!   We shooted two outfits in spring but I didn´t have tim

Terveisiä kulttuurireissulta! / Greetings from the culture trip

Kuva
      Palasimme eilisiltana muutaman päivän kesäreissulta. Meillä on ystäviä Pirkanmaalla ja kyläpaikkoja oli kaksi. Vaikka onkin kiva rentoutua mukavien kavereiden seurassa, on myös kiinnostavaa nähdä uusia paikkoja. Niinpä teimme molemmissa paikoissa retket hyvin erilaisiin paikkoihin. Ensimmäinen reissu suuntautui Sääksmäen maisemiin. Tutustuimme Visavuoreen , joka oli kuvanveistäjä Emil Wikströmin ateljee ja koti. Visavuoren vanhat rakennukset rakennettiin 1900-luvun alussa ja Visavuori on säilynyt lähes muuttumattomana niistä ajoista lähtien kun Wikstöm asui ja työskenteli siellä. Kokonaisuuteen kuuluu myös kolmas rakennus, pilapiirtäjä Kari Suomalaisen museo eli Kari-paviljonki. Kari Suomalaisen 100-vuotisnäyttely oli todella hieno!     Yesterday we came back from short journey. We have friends in Pirkanmaa and we visited both families on the same trip. It is nice to relax with good friends but it is also nice to see new places. We made two (and very different) road trips with