Rauman pitsiviikko alkaa ja minä esiinnyn siellä!
Olemme käyneet jo toukokuussa kuvaamassa blogikuvia, mutta minulla on ollut niin paljon hommia etten ole ehtinyt postata niitä vielä 😞 Pidin mm. touko-kesäkuussa Hiiden opistolla alkuvuodesta siirretyn vaatetuunauskurssin jatkokurssin ja olen fiksannut miehelleni ja tyttärillemme kesävaatteita. Suurin urakka kuitenkin on ollut valmistautuminen tulevan viikonlopun tapahtumaan: Rauman pitsiviikko alkaa tulevana lauantaina ja minä pidän siellä vaatetuunausluennon lauantaina 17.7. klo 15-16. Paikka on Rauman taidemuseon sisäpiha osoitteessa Kuninkaankatu 37. Olen lohtinut luentoa varten lisää kesäisiä tuunausvaatteita, sillä haluan viihdyttää ja hämmästyttää yleisöä mahdollisimman monipuolisesti. Vanhoilla vaatteilla ON loputtomat mahdollisuudet! On aivan supermahtavaa viimeinkin päästä Pitsiviikolle, sillä olimme tapahtuman järjestäjien kanssa miettineet, että esiintyisin tapahtumassa jo kesällä 2020, mutta me kaikki muistamme mitä viime kesän tapahtumille kävi.
En
matkusta Raumalle ainoastaan luennon vuoksi. Tulevana sunnuntaina 18.7.
olen mukana kun vanhan Rauman pihat avautuvat kirppisväelle klo 10-12.
Opastan kirppiskierroksella minkälaisia vaatteita kirpputorilta
kannattaa hankkia. Mukana on Rauma-opas
Salla Lehtonen, joka osaa kertoa kortteleiden vaiheista. Kirppiskierros
vaatii ennakkoilmoittautumisen ja se lähtee Rauman taidemuseon
sisäpihalta klo 10. Kierrokselta voi yrittää löytää materiaaleja
vaikkapa sunnuntai-iltapäivän työpajaan, jota vedän. Työpaja on Rauman
taidemuseon sisäpihalla sunnuntaina 18.7. klo 14-17. Työpajan aiheena
on T-paidan somistaminen trikoohapsuilla: niitä voi sijoittaa t-paidan
eri puolille ja jos vapaista hapsuista ei pidä, hapsut voi vaikkapa
letittää. Otan mukaan muutaman esimerkin, joissa trikoopaita on saanut
uuden ilmeen hapsujen ansiosta. Tiedossa on melko työteliäs viikonloppu
mutta koska lähdemme Raumalle koko perheen voimin, reissu on meille
kuin miniloma. Ja maisemanvaihto piristää aina!
Helsinki on ollut kotikaupunkini vuodesta 1990 lähtien ja vieläkin minua joskus hämmästyttää Helsingin monipuolisuus. Täällä voi viettää aktiivista kaupunkielämää eikä tarvitse lähteä kauas jos haluaa rauhoittua luonnossa. Erityisesti itäisessä Helsingissä merenrannat ovat lähellä ja täällä on myös paljon metsäalueita. Kivinokka on huikean kiva alue kesämajoineen ja rannoilta aukeaa erilaisia näkymiä. Sinne on erityisen hyvä saapua polkupyörällä: mutkittelevaa hiekkatietä on mukava polkea ja alueesta saa hyvän yleiskuvan.
Olen tänäkin kesänä liikkunut lähinnä polkupyörällä. Niinpä olen käyttänyt leveähelmaisia hameita, joissa on mukava pyöräillä. Sunnuntain retkellä minulla oli ylläni luottohameeni: musta A-linjainen hame, jonka ostin muutama vuosi sitten budapestiläiseltä kirpputorilta. Helppo hame, johon voi yhdistää melkeinpä minkä tahansa paidan.
Mieheni toi minulle parikymmentä vuotta sitten havaijipaidan Goalta. Solmin viskoosipaidan helman solmuksi ja rullasin hihat lyhyemmiksi. Löysin Zaran kissamaiset aurinkolasit kirppikseltä 1,5 eurolla. Sujautin jalkaan mustat terveyssandaalit ja rento kesäasu oli valmis.
Käytän kesäisin usein puuvillakasseja käsilaukun sijaan. Olin keväällä Yle Puheen Puikko ja Koukku- ohjelman ompelukerhossa ja haastattettelu on nyt kuunneltavissa. Ohjelmaa kannattaa kuunnella muutenkin: viihdyttävä ohjelma, jossa myös tärkeät asiat on puettu rentoon asuun. Yle puheen kassin väri on yksi suosikeistani ja kuinka hienosta se sopiikaan asuni väreihin ja kirppikseltä löytyneisiin rannerenkaisiin!
Kivinokasta avautuu mitä erilaisempia näkymiä: tässä katselen Kalasataman tulevia tornitaloja.
Nyt on pirteä olo kun palasin juuri äsken reilun 10 kilometrin pyöräreissulta. Kävin Vuosaaressa kampaajalla ja toimitin siellä samalla muitakin asioita.
Ihanaa kesän jatkoa! Marraskuussa nämä helteet ovat kuin muisto vain!
-Aija
Kommentit
Lähetä kommentti