Vintageturkissa tarkenee

Äitini oli ostanut minkkiturkin 80-luvulla ja pari vuotta sitten hän lahjoitti turkin minulle. Vanhanaikainen turkki ei kuulemma enää miellyttänyt äitiäni mutta minäpä tykkäsin erityisesti turkin kasarihartioista :)
Turkki oli alunperin pitkä ja pituus tuntui minusta jotenkin kömpelöltä. Niinpä lyhensin turkin ja kavensin sitä myös sivuista. Minulla ei ole käytössäni turkiskonetta joten ompelin kavennukset siksak-ompeleella. Näin helpolla sain itselleni turkin, jolla tarkenee jos ei ole hurjan kylmä. Tänäkään talvena Helsingissä ei ole juuri tarvinnut värjötellä paukkupakkasissa ja sellaisiin keleihin minulta löytyy polven peittävä krimiturkki. Aina ei tarvita kovia pakkasia, sillä myös pienempi pakkaslukema yhdistettynä navakkaan tuuleen saa minut valitsemaan ylleni turkin.






Joissain 80-luvun turkeissa on tosi leveät olkapäät, mutta äitini vanhan turkin olkalinjaa pidän lähinnä ryhdikkäänä. Turkissa tarkenee mainiosti kun tuuli ei pääse tunkeutumaan takin läpi. En omista tuulipukua ja olen joskus sanonutkin, että minun talvinen tuulipukuni on turkki ja nahkahame :) Kuvan nahkakuvioinen farkkuhameenikin suojaa tuulelta jonkun verran. Lyhyemmän turkin ja hameen siluetti miellyttää minua juuri nyt.






Tulin vasta hetki sitten iltatöistä: Vantaan aikuisopiston Myyrmäen vaatetuunauskurssi kokoontui toiseksi viimeisen kerran ja kurssilaiset tekivät hurjan paljon hommia.  Siellä syntyy tosi hienoja tuunausvaatteita ja - asusteita! Kurssin tunnelma on mukava ja innostunut (kuten aina kursseillani) ja oikein harmittaa kun jo viikon kuluttua kurssi päättyy. Kurssilaiset toivovat kurssille jatkoa Länsi-Vantaalla joten tapaamme varmasti vielä - ennemmin tai myöhemmin.
Maanantai-iltana oli Etelä-Helsingin kansalaisopiston vaatetuunauskurssin aloitus. Ja kyllä sielläkin vaan oli mukavaa kun koossa oli kiva porukka: muutamia ihmisiä edelliseltä kurssilta, muutama kässämartta uusina kurssilaisina ja muutamia, jotka olivat pitäneet hieman paussia vaatetuunausharrastuksesta.



                                                                                                       Kuvat: Väne Väisänen


Sääennusteiden mukaan loppuviikosta Helsinkiä hellii taas vaihteeksi vesisade. Katsotaan, postaanko silloin jonkun sadeasukuvasarjan vai mitä keksinkään :)

- Aija

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Liian pienestä kirppishameesta täydellinen!

Tv-insertti ilmestyy tänään: holkkihihainen paita tuunattuna miesten kauluspaidasta/ A short-sleeve kimono shirt made of a men´s shirt: the insert is today on television

Mummoni vanha 70-luvun takki päivitettynä tähän päivään