Nappikaulus ja vaatelainailua




Olen aina pitänyt napeista enkä vihaa niiden ompeluakaan. Kannattaa opetella nappien kunnollinen kiinnitys, niin napit pysyvät kiinni vaatteissa. Paksuihin vaatteisiin napit pitää ommella paksummalla ompelulangalla ja napin alle pitää muistaa jättää tarpeeksi pitkä "kaula". Varsinkin nahkatakeissa käytetään päällinappien lisäksi taustanappeja eikä niidenkään ompelu ole ylivaikeaa. Nappien ompeluun saa vinkkejä netistä.



Minusta on mukava nostaa arkiset asiat koristekäyttöön ja sama pätee nappeihin. Pieni, läpiommeltava nappi on aika arkinen kapistus. Arkisuus karisee kun nappeja on paljon ja niistä kootaan näyttävää pintaa. Tein pari vuotta sitten nappikauluksen, jolla voi asustaa arkisenkin neulepuseron.







Nappikauluksen valmiiksi saaminen vei melko pitkään, sillä kauluksessa on arviolta 250 nappia. Nappien kerääminen (kirpputoreilta ja lahjoituksina) vei aikansa kuten nappien sommittelu ja ompelukin.  Teen paljon ompelutöitä (kuten tuunausvaatteideni harsisimista) myös julkisissa liikennevälineissä. Tätä projektia piti kuitenkin tehdä kotona, sillä eihän esim. metrossa voi levittää eteensä parin sadan napin kokoelmaa :)







Kaulus on malliltaan ns. laakakaulus, johon on ommeltu taitelinja. Näin kaulus asettuu kauniisti.  Olen kuullut, että nappikauluksia on tehty myös vanhojen kauluspaitojen kauluksiin (tällöin on siis käytetty sekä kauluri että kaulus).  Sellaiseen ei kuitenkaan saa tämän nappikauluksen pyöreää kauluslinjaa.  Nappikaulus solmitaan mustilla nahkanauhoilla.







Irtokaulus voisi toki olla muunkin värinen kuin musta, mutta kuinka mukavasti musta nappikaulus tuokaan särmää kuvan nudensävyiseen neuleeseen. Minulla ei ole näin neutraalinsävyisiä neuleita, mutta onneksi minulla on kaksi neutraaleista vaatesävyistä pitävää tytärtä ja olemme heidän kanssaan melko samankokoisia. Vaatelainailu perhepiirissä on todella kätevää. Heidänkään ei tarvitse hankkia jakkuja, joille heillä on harvemmin tarvetta. Minun vaatevarastoni on myös tyttärieni käytössä :)



Malta vielä muutama päivä, niin näet millaisen kasarijakun hain tänään pesulasta! Jakun väri on jotain aivan muuta kuin nudea tai mustaa :)


-Aija

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taustatietoa minusta

Mummoni vanha 70-luvun takki päivitettynä tähän päivään

Aurinkoisen syyspäivän asu