Ihana talvipäivä lainatakissa!




Minä viihdyn kotikaupungissani Helsingissä! Täällä on omaleimaisia kaupunginosia ja luontoon pääsee keskustankin liepeiltä. Myös meri on lähellä. Helsinki on siis mahtavan monimuotoinen kaupunki!
Yksi suosikkialueistani kantakaupungissa on Torkkelinmäki. Asuin siellä 90-luvun alussa lyhyen aikaa ystäväni kissanhoitajana. Asuimme Torkkelinmäen liepeillä myös 90-luvun lopussa mieheni kanssa, kun olimme putkiremonttievakossa. Torkkelinmäki on paitsi kaunis, minulle myös muistorikas paikka.







  








Torkkelinmäen talojen lämpimät värisävyt korostuvat varsinkin vaaleanharmaata taivasta vasten. Muutenkin eilispäivän valo oli jännittävä: oli pilvistä ja välillä aurinko pyrki näkyviin. Se kuitenkin pysyi ohuen pilviverhon takana luoden kaunista ja utuista valoa.










Olen aika useasti kehunut aitojen turkisten ominaisuuksia ja olen myös hieman moittinut tekoturkkeja. Ja mitä minulla olikaan eilen ylläni? Tyttäriltäni lainattu TEKOTURKKI!!!!
Olin ostanut turkin tyttärilleni joululahjaksi Itiksen Kontista. Seppälän valmistama tekoturkki oli mielestäni niin vastustamaton liukuväreineen, että hankin sen tytöille. Vaikka turkin väritys on hieman villi ja tyttäreni pitävät klassisesta tyylistä, he pitivät lahjastaan. Enkä usko, että kyse oli mielistelystä :)








  

Hankin samasta Kontti-tavaratalosta pari viikkoa sitten leveän nahkahameen. Kasarihameen helma on jopa niin leveä, että sen kanssa pitää mielestäni olla tosi lyhyt takki, jottei kokonaisuudesta tule liian raskas. Ja kun en ole vielä ehtinyt tehdä itselleni lyhyttä palaturkkia, suuntasin tyttärieni vaatekaapille.
















Seppälän tekoturkki on kaulukseton, joten yhdistin takkiin lämmikkeeksi ns. turkisboan. Ja kuinka hyvin värit ja materiaalit toimivatkaan yhdessä! Mielestäni mielenkiintoinen asu, vaikkei asussa ole edes paljoa värejä.










Tyyliasioihin kannattaa suhtautua rennosti. Ainakaan ei kannata lähtökohtaisesti kieltäytyä uusista vaateväreistä tai uudentyylisistäkään vaatteista. Ties vaikka rohkeasti kokeilemalla löytyisi uusia tyylijuttuja. Esimerkiksi minä olen viime kevättalvesta lähtien ollut viehättynyt polven alle ulottuviin helmoihin, vaikka aiemmat vuodet vannoin hameissa polvimitan nimeen. Nyt minulla on ehkäpä jo ainakin kuusi hametta + kaksi housuhametta, jotka ovat ns. midimittaisia.











                                                                                                         Kuvat: Elsa Väisänen





Toivottavasti joku saa tästä kimmokkeen suunnata etsimään mielenkiintoista tyyliä kirppikseltä!


-Aija


















 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taustatietoa minusta

Mummoni vanha 70-luvun takki päivitettynä tähän päivään

Aurinkoisen syyspäivän asu